Kun elämä potkii ostan itselleni ruusuja.

Kollegani kysyi mistä hyvästä olen saanut kukkia – “siksi kun on tiistai”, vastasin. Marke ymmärsi.

Kokeile.

Itse harrastin kukkaterapiaa jo opiskeluaikoinani kun liikaa rahaa ei todellakaan ollut.

Sitten söin suosiolla samaa soppaa päiväkaupalla, tuntien itseni hieman… arvostetummaksi ja arvokkaammaksi. Tosin epäilen, että kukkaterapia toimii vain naisilla.

Ja ehkä naisistakin mahdollisesti vain (joillakin) blondeilla… Mitä sanotte, rakkaat lukijat?

PS. Kun ostat Reilun kaupan kukkia voit siinä samalla myös ihan pikkuisen tuntea itsesi hyväksi ihmiseksi:-)

Read Full Post »

Intia on kiehtovin maa, jossa olen koskaan saanut viettänyt aikaa. Rakastan sen kaoottisuutta ja kakofoniaa, ihmisten lämpöä ja aitoutta, kulttuurien, kielten, tapojen ja uskontojen sekamelskaa, hehkuvassa auringossa loistavien jalokivenväristen sarien liehuntaa, kardemummateetä, tuhansien makujen tulista ruokaa, tuhatvuotista perspektiiviä elämään….

Intiaa.  Harmonian ja kaaoksen ainutkertaista yhteiseloa.

Kiertäessäni Rajasthania törmäsin kuitenkin ilmiöön joka kouraisi syvältä. Olette varmaan kuulleetkin satista, traditiosta jossa aviomiehen kuollessa vaimo poltetaan roviolla elävältä hänen kanssaan. Käytäntö on laissa kielletty, mutta niinpä on esimerkiksi kastilaitoskin…

Jouduin kasvotusten satin kanssa jodphurilaisessa linnoituksessa, jossa aikoinaan  maharajan kuollessa hänen kaikki vaimonsa seurasivat miestä tuleen. Maharajoja oli ollut kymmeniä, joten tällaisia savitauluja oli niinikään kymmeniä. Tapana oli, että kulkiessaan ovestaan viimeisen kerran vaimo jättää kädenjälkensä saviseinään.

Tällä maharajalla (ja niillä kaikilla muillakin) oli vaimoja riittänyt. Eniten minua järkytti se, että osa kädenjäljistä oli niin pieniä. Kuin lapsen käsiä.

Toinen yllättävä paikka jossa kohtasimme sati-käytännön oli temppeli joka oli pyhitetty näille velvollisuutensa täyttäneille naisille. Temppeli on tunnettu läpi Intian hedelmällisyyden kehtona; pariskunnat joilla on vaikeuksia saada lapsia tulevat sinne sankoin joukoin rukoilemaan itselleen vauvaa.

Paikalliset eivät tuntuneet kokevan tilanteen ja paikan ristiriitaisuutta, mutta meille temppelin todellisuutta oli lähes mahdotonta käsittää. Erityisesti kun usein vanhoille miehille on naitettu vaimoiksi nuoria tyttöjä, lapsivaimoja jopa. Sitten näiden naisten ja tyttölasten muistopaikalla rukoilllaan uusia vauvoja.

Minkähänlainen elämä näitä rukouksista syntyviä lapsia odottaa, jos he syntyvät tyttöinä tänne karuun agraariyhteiskuntaan, jossa naisten oikeudet ovat pitkälti samalla tasolla kuin satoja ja tuhansia vuosia aiemminkin?

Moderni urbaani Intia on tietenkin aivan toinen maailma, eivätkä koulutetut ja kansainväliset intialaiset mielellään edes tunnusta näiden ilmiöiden olemassaoloa. Mutta oman kokemukseni mukaan molemmat maailmat ovat totta. Tänäänkin.

Olen vieläkin aivan sanaton kun palaan näihin kuviin ja muistoihin.

Read Full Post »

En voisi käyttää niin laimeaa ilmaisua, että pidän Frida Kahlon taiteesta. Pikemminkin se järkyttää, häiritsee, vaivaa minua. Muutamia töitä rakastan yli kaiken mutta en haluaisi niitä kotiini (jos moinen mahdollisuus sattuisi tarjoutumaan). Niissä on niin ääretön määrä tuskaa. Kahlon töiden lähellä en kykene rentoutumaan.

Pidimme joitakin vuosia sitten sapattivapaan jonka aikana kiersimme mm. Meksikoa Yukatanista Mexico Cityyn, paikallisilla busseilla. Halusin ehdottomasti nähdä Frida Kahlon ja Diego Riveran kodin ja jotenkin ymmärtää maailmaa Fridan maalausten takana hieman paremmin.  Vierailumme heidän kodeissaan oli ikimuistoinen.

Frida ja Diego asuivat samalla tontilla, Frida vaaleansinisessä La Casa Azulissa, Diego vaaleanpunaisessa talossa, joita yhdisti silta.

Fridan talossa oli jäljellä sänky, jossa hän oli joutunut viettämään suuren osan elämästään:

Kauneus oli Fridalle elintärkeää. Jopa hänen tuskaisat korsettinsa, joita hän joutui vaurioituneen selkärankansa vuoksi aina pitämään, olivat upeasti koristeltuja:

Diegon kodissa puolestaan oli maalauksia hänen kauniista rakastajattaristaan.

Lukuisista eroistaan ja ilmeisen repivästä suhteestaan huolimatta Frida piti Diegoa elämänsä miehenä kuolemaansa saakka.

Sekä Diego että Frida olivat vakaumuksellisia kommunisteja, ja he tarjosivat Venäjältä paenneelle Leo Trotskille ja hänen vaimolleeen turvapaikan kotoaan Mexico Cityssä. Ystävyys kuitenkin päättyi kun Frida ja Trotski heittäytyivät lyhyeen suhteeseen. Kahlon kannattajat tulkitsivat Fridan avioliiton ulkopuolisia suhteita petetyn naisen kostoksi, mutta totuutta tuskin tietää enää kukaan.

Trotski yritettiin salamurhata useita kertoja Meksikossa, ja lopulta Neuvostoliiton tiedustelupalvelun lähettämä agentti siinä onnistuikin. Kävimme myös Trotskin kodissa – seuraavat kuvat eivät ole herkkäsieluisille..

Salamurhaaja oli soluttautunut Trotskin lähipiiriin ja yllätti hänet työhuoneessaan, aseenaan hakku.

Fridan ystävä Dorothy Hale päätyi tekemään nuorena itsemurhan ja naisen äiti pyysi Fridaa kunnioittamaan tyttärensä muistoa tekemällä hänestä maalauksen. Tyylilleen uskollisena Frida maalasi taulun itsemurhasta. Dorothyn äiti ei koskaan antanut tekoa anteeksi.

Fridan etniset asut ja korut olivat maailmankuuluja. Löysin Mexico Cityn Coyoacánista korusepän (perheen, jonka miehet ovat olleet koruseppiä vuosisatoja), ja jotka olivat valmistaneet suurimman osan Fridan koruista. Seinillään heillä oli kuvia Jacqueline Kennedystä, Maria Callasista, prinsessa Dianasta jopa, suvun meksikolaiskoruissa. Ostin heiltä uskomattomat ametisti/hopea/turkoosi korvakorut ja riipuksen. Ne ovat suurimpia aarteitani. Laitan niistä kuvia myöhemmin…

Tässä Fridan omia aarteita

Fridan ja Diegon rakkaustarina kesti Fridan kuolemaan (joka oli todennäköisesti itsemurha) saakka. Fridan kuoltua Diego meni pikaisesti uudelleen naimisiin.

Aina kun luulen nähneeni kaiken lyö maailma minua kuvaannollisesti sanottuna halolla päähän.

Totuus on niin paljon uskomattomintakin tarua ihmeellisempää.

Read Full Post »

Eräs kauneimmista aarteistani on tämä Rajasthanista löytämäni käsintehty rannerengas.

Se on valmistettu ikivanhalla kundankari-tekniikalla, joka on niin vaativaa että yhden riipuksen työstäminen voi kestää kuukausia.

Löysin tämän harvinaisuuden jumalattaren avulla.

Etsimme yömyöhällä turvallista nukkumapaikkaa keskeltä ei-mitään. Näimme tyhjän maantien sivussa ikivanhan linnoituksen, josta pieni kulma oli valaistu. Menimme kysymään voisimmeko yöpyä heillä.

Osoittautui, että rapistuneessa linnoituksessa asui köyhtynyt entisen maharajan perhe. Tyypillisellä intialaisella vieraanvaraisuudella he kutsuivat meidät vieraikseen, kestitsivät ja hoivasivat. Illalliselle meille järjestettiin jopa tanssiesitys; vanha mies soitti jotakin kitarantapaista, ja hänen nuori vaimonsa tanssi perinteistä huntutanssia. Jossakin vaihessa ymmärsimme, että vaimo olikin mies. Me länsimaiset liberaalit olimme ainoita, joita asia hieman hämmensi.

Tätä niin rakastan Intiassa.

Aamulla olimme jo kuin yhtä perhettä linnoituksen asukkaiden kanssa. Aamupalalla he ilmoittivat, että tänään on heidän jumalattarensa vuosittaisen kävelylenkin aika. Minut kutsuttiin kunniavieraaksi mukaan pukemaan, meikkaamaan ja koristelemaan jumalatarta.

En oikein tiennyt mitä odottaa… Tällaiseksi hän sitten osoittautui:

Kun jumalatar oli asianmukaisesti valmisteltu ja meikattu (ja siihen meni tunteja) lähti koko kylä yhtenä kulkueena viemään häntä perinteiselle kävelylle. Jokaisessa mökissä ja hökkelissä hänelle tarjottiin kukkia, hunajaisia karamelleja tai koruja.

Lähtiessämme jatkamaan matkaamme ihailin linnanrouvan käsikorua – ja hän vaati ehdottomasti saada lahjoittaa sen minulle. Olimmehan intialaisittain ajatellen yhtä perhettä.

Intia on taikaa. Mahdotonta sanoin kuvailla, mutta kun esimerkiksi käytän käsirengastani tai muita paikallisten ystävieni rakkaudella antamia lahjoja, voin sen tuntea.

Read Full Post »

Näin tämän taulun taidegallerian ikkunassa ehkä viitisen vuotta sitten. Rakastuin siihen niin, että kävin joka päivä tuijottamassa sitä ikkunan takaa.

Koska en kerta kaikkiaan pystynyt ostamaan sitä omakseni, otin lohdutukseksi edes valokuvan. Kuva vain ei tee oikeutta alkuperäisen maalauksen värien hehkulle, liikkeen lennokkuudelle, tanssin vapaudelle ja vauhdille, elämisen riemulle.

Tätä taideteosta varten on kotonani paikka odottamassa, jos vielä joskus kohtaamme…

Read Full Post »

Anteeksi että olen laiminlyönyt teitä jo monta päivää… Kaikennäköistä on ollut kehitteillä ja se kaikennäköinen on sitten yllättäen ahmaissut kaiken aikani. Sellaista sattuu usein minulle.

Mutta nyt on oikea hetki jumalaisen kauniille tangolle. Ei vaikka on tiistai, vaan sen vuoksi.

Volyme täysille! Silmät kiinni! Tai auki! Työt seis!

Nauti.

Scent of a Woman

Read Full Post »

Törmäsin siivoillessani ehkä ihanimpaan synttärikorttiin ikinä.  Sain kummitytöltä käsintehdyn kortin, jossa oli tekstejä, valokuvia, ja tämä suloisista suloisin runo:

Minun Kaisuni on kuin villasukka,

joka talvella lämmittää.

Ja minun Kaisuni on kuin niityn kukka,

joka saa minut hymyilemään.

Hyvästi siivousblues! Ei tarvitse kysyä mikä saa minut hymyilemään…

Read Full Post »

by Anna-Leena Härkönen:

Mikset koskaan yllätä mua arkiaamuisin?

Kun heräisin ois kahvi keittimessä!

Mikset koskaan vie mua näköalabaareihin?

Kuin tajuton vain katsot teeveetä

——————————————————-

Mikset koskaan nätisti mun reittä näperrä

vaan kiinni käyt kuin kokematon finnipää?

Mikset kotioloissa voi käyttää geeliä

kun tukkas typerästi törröttää?

——————————————————-

Oot kova silloin kun mä hellää kaipaisin

ja pehmeä kun tarvitsisin terästä

ja joskus voisit pysytellä hiljaakin

ei tunnelmaa tee tyhjä hölinä

————————————————-

Sä olet vääränlainen mies

niin kuin kaikki miehet on

ja vääräksikin mieheksi oot

harvinaisen toivoton

sä olet sokea, niin sokea

ja kuuro kaikelle

sä olet väärä, väärä, vääränlainen mies!

——————————————————–

Mikset naputtele vekkuleita viestejä?

On tekstareissas pelkkää asiaa

ja kännissä taas avaudut ja vuodat virkkeitä

niin imeliä että korvat kuumottaa

——————————————————–

Mikset kuivaa jalkojas kun tulet suihkusta

vaan roiskit aina märäks parketin?

Sun kaveris on kaikki täysin tolloja

sä etkö valita vois seuras paremmin?

————————————————-

Mikset osta persoonallisia lahjoja

vaan sorrut aina kaikkeen järkevään?

Ei sauvasekoittimet enää ole muodissa

niin kuin ei sinunlaises miehetkään

———————————————————–

Oot aina leikkisä kun suurta draamaa tahtoisin

ja tosikko kun pelleily ois paikallaan

oot aina poissa kun mä olkapäätä kaipaisin

ja tiellä tönötät kun tilaa tarvitaan

———————————————————-

Sä olet vääränlainen mies

niin kuin kaikki miehet on

ja vääräksikin mieheksi oot

harvinaisen toivoton

sä olet sokea, niin sokea

ja kuuro kaikelle

sä olet väärä, väärä, vääränlainen mies!

———————————————————

Sä olet pihalla kuin vanha lumiukko

ja iäks rakastunut kaukosäätimeen

kun sen päivän näkisin, että tajuaisit

lopultakin törmänneesi harvinaisuuteen

——————————————————

Voi sitä miesparkaa joka osti Anna-Leenalle järkevän lahjan eikä edes tekstaillut vekkuleita… Omakin mieheni riemastui kun kirjoitin ensin lähteväni treffeille hänen kanssaan ja sen jälkeen kirjoittelen tällaisia….

Runoilijoiden miehillä täytyy olla vahvahko itsetunto…

Kävimme kesällä Töölönlahden Villa Kivessä, kirjailijoiden talossa. Tämä kuva pysäytti minut niin että otin siitä valokuvan muistoksi.  Jotakin niin herkkää, haurasta ja uhmakasta on tässä katseessa.

Pahoittelen heijastumia valokuvan lasista; mielestäni kuva on niistä huolimatta näkemisen arvoinen… Ikäänkuin siinä näkyisi jotakin Anna-Leenan tulevista teksteistä.

Read Full Post »

Valokuvaaja Miina Savolaisen lumoavan kaunis valokuvakirja “Maailman ihanin tyttö” on uskomattoman kaunis myös tarinaltaan.

Miina seurasi lastenkodissa kasvaneiden tyttöjen elämää useiden vuosiena ajan. Hän valokuvasi tyttöjä haltijattarina, metsänhenkinä ja jumalattarina, ajatuksenaan jokaisen oikeus tuntea itsensä kauniiksi ja arvokkaaksi.

Kuvat ovat taianomaisia ja vievät katsojan ihmeelliseen, hengen pysäyttävään satumaailmaan.

Olin kirjasta niin vaikuttunut, että kun kuulin Miinan antavan omistuskirjoituksia Akateemisessa kirjakaupassa kävin häntä tapaamassa. Hän oli juuri niin erityinen ja ihmeellinen ihminen kun kirjaideasta voi päätelläkin. Hän kyseli MINULTA elämästäni ja kokemuksistani lastenkotilasten parissa – ja kirjoitti kultakynällään jokaisen koko sivun mittaisen omistuskirjoituksen kyseisen ihmisen taustan ja historian huomioonottaen.

Kirja on eeppinen kasvutarina nähdyksi tulemisesta, valokuvan voimauttavasta vaikutuksesta ja itsen hyväksymisestä.

Nauttikaa:

Read Full Post »

Rakastan Anna-Leena Härköstä. Hänen kirjojaan, runojaan, käsikirjoituksiaan. Erityisesti Avoimien ovien päivä ja Loppuunkäsitelty veivät minulta jalat alta. Näin niistä unia pitkään kirjan luettuani.

Tämä runo, Hullu nainen, laulu/runokokoelmasta Vääränlainen mies iski myös suoraan hermoon.

Hullu nainen

——————————-

Se kävelee päin punaista

ei suostu pelkäämään

se pitkin sillankaidetta

käy korkokengillään

———————————

Kun sadetta muut pakenee

se myrskyn silmään jää

mun hullu nainen

————————————

se tyhmän tuuriin luottaa

ja kaikesta selviää

tuleen jokaiseen käden työntää

vaikka tekee kipeää

———————————–

Ja pimeitten kujien kainaloon

se kotinsa rakentaa

mun hullu nainen

——————————

Sitä on liikkeellä

se kaikki täällä tartuttaa

jos joku siihen katsoo

se saman taudin saa

—————————–

Se tahtoo tämän maailman

aivan yksin pelastaa

mä sanon: alota musta

ja se nauraa päin naamaa

——————————-

lyö väärän pallon pussiin

ja kovaa tuulettaa

mun hullu nainen

—————————

Sitä on liikkeellä

se kaikki täällä tartuttaa

jos joku siihen katsoo

se saman taudin saa

——————————–

Read Full Post »