Feeds:
Posts
Comments

Archive for the ‘EverydayPoesie’ Category

Tyttöjen ilta

Eilinen ilta oli ihana. Noorani on palannut Pariisista ja pääsimme taas parantamaan maailmaa kynttilänvalossa, viinilasillisen äärellä.

Noora on ihana. Hän ymmärtää maailmaa syvemmin ja kirkkaammin kuin suurin osa meistä. Itsekin virkistyn sydäntä ja sielua myöten aina kun saan viettää hetken hänen kanssaan.

Mutta ensin… kävimme shoppailemassa ja kuvaamassa blogia varten.

Fredrikinkadun Debissä myydään ihania italialaisia ja ranskalaisia unelmia. Suurin osa uniikkikappaleita.

Kotiin kanssani lähti tämä unelma:

Read Full Post »

Delicious

Kahvila Gran Delicato on yksi kantapaikoistani. Tarjolla on Helsingin parhaita chiapattoja ja ehdottomasti suklaisinta kaakaota. Sekä hauska  monikulttuurinen sorina ja porina.

Gran Delicatossa minun ei tarvitse tilata. Isäntä vain hihkaisee tuleeko mukaan tällä kertaa San Pellegrino vaiko ei…

Gran Delicaton omistaja/isäntä on suuri kreikkalainen persoona, ja palvelu takuuvarmasti värikästä ja henkilökohtaista. Usein asiakkaiden kanssa käydään läpi politiikka, sää, urheilu, ja siinä sivussa muutkin maailman asiat.

Isäntä on luvannut minulle joululahjan, joka on kylläkin toistaiseksi matkalla jossakin Kreikan ja Suomen välillä… Odotan mielenkiinnolla…

Kaariholvikatot, kakluuni, lämpimät poltetut värit, herkulliset tuoksut.. Niin välimerellistä kun loskaisessa Helsingissä on mahdollista..

Pitäähän kahvilalla olla oma pressiseinä:-).

Varsinaisia persoonallisuuksia ovat  monet moninaiset Gran Delicaton kantiksetkin. Kuten esimerkiksi tämä kreikkalainen herrasmies joka toivoi myös pääsevänsä kuvaan herra Patruunan kanssa ja sai asiansa täydellisesti selvitettyä, vaikka sanaakaan yhteistä kieltä ei löytynyt.

Read Full Post »

Soccer Mom

Mitä on tapahtunut elämälleni?

Roudasin tulevaa Messiä futisharkkoihin. Siskoni mies riemastui minut nähdessään ja hihkaisi vahingoniloisena (hänkin oli päivänsä hyydyttämä): Sustahan on tullut… Mikä se nyt on… Soccer Mom!

HUI!

Iltakasilta kotona (lopulta!) kuukahdin ihan täysin. Muistin yht’äkkiä etten ollut ehtinyt lounaalle. Enkä aamiaiselle. Yhden banaanin työkaveri oli tarjonnut.

Hmmm… Luin jostakin naistenlehdestä downshiftaamisesta. Pitäisi hidastaa. Keskittyä, joogata. Ajatellakin joskus.

Elämäni on tosi epätrendikästä.

Read Full Post »

Twilight!

Tunnustan että kampaajani ei ole ainoa Twilight-fani jonka tunnen…

Minutkin vieteltiin vampyyrien maailmaan, mitä ihanimmalla tavalla… Viimeksi synttäripäivänäni rakas Kummityttö ja hänen ihanainen Katja-äitinsä kutsuivat minut hemmottelusessioon Espooseen.

Ihanaa ruokaa, samppanjaa, manikyyri ja hierontaa… Kepeitä ja syvällisiä keskusteluja, maailman pienistä ja suurista asioista… Illan pimetessä kävimme kaikki kolme makoilemaan sängylle ja Kummityttö esitteli minulle Twilight-leffan ja Edwardin…

Heti jäin koukkuun.

Ahmin kaikki Twilight-kirjat samantien.  Ja sain ankaraa noottia kun en malttanut nukkua öisin ennen kuin kaikki oli luettu..

Kun elämä on painaa vuokraan Twiligtit ja elän hetken Bellan ja Edwardin maailmassa…

Ihan kamala klisee… Tiedetään. Ja inhoan vampyyrileffoja noin yleisellä tasolla.

Mutta väitän että jotakin taikaa Bellassa ja Edwardissa on.

Read Full Post »

Tämä unelmanpehmeä yönsininen samettimekko on ehkä tämän talven paras hankinta:

Mekko on Odd Mollyn, Sköna Clarasta. Helmikaulakoru Cusco, Mexico.

Mekkoni on supermukava kotona löhöilyyn – tai ihan mihin vain…

Vaikkapa antiikkiostoksille

Maailman mukavimmat saappaat ovat nimipäivälahja Siskolta, Zarasta. Luunvärinen pitsialushame Cream.

Käytän hameen kanssa usein myös luonnonvalkoisia pitsireunaisia polvisukkia.

Yleensä en koskaan käytä sinistä väriä; kaksi kertaa elämässäni olen tehnyt poikkeuksen ja tämä Odd Mollyn ihanuus on toinen niistä:-).

Brodeerattu toppi Massimo Dutti

Tämä elämää nähnyt korituolikin on suosikkini. Otamme nämä parveketuolit esiin kun pöytämme ääreen kokoontuu isompi joukko ystäviä.

Eli oikastaan aika usein:-).

Odd Mollyn sloganit (usein kirjottu vaatteisiin) ovat ihania. Yksi suosikeistani kuuluu:

You are perfect. Because you’re not.  

 

Read Full Post »

Yksi lempivaatteistani on tämä pehmeä roosanvärinen mekko:

Ranteenlämmittimet Oona Elena Kassila, mekko Férrer, pitsialushame Cream, mokkasaappaat Parlanti Roma, roosat helmikorvikset Curiosa.

Juuri oikea roosan sävy on ehkä naisellisin väri maailmassa…

Unelmankevyt tekoturkisliivi satiininauhoilla on osa parhaasta kirpputorisaaliistani ikinä. Nukke-niminen stylisti teki tilaa vaatekaappeihinsa joten mm. viininpunaiset vintage-mokkasaappaat, vaalea tekoturkiskeeppi Play It Again Samista, hopeahiletoppi ja pari helmikoristeltua 20-luvun iltalaukkua löysivät hyvän kodin Krunikasta. Nukella oli myynnissä jopa aitoa Chanelia!

Moisen löydön jälkeen olinkin sitten täpinöissäni monta päivää…

Ihana pehmoinen suklaanruskea tekoturkistakki, Debistä. Sormus viininpunaisella kivellä, vintage, Ranskasta.

Read Full Post »

Cream

Pukeudun aina sään mukaan.

Ei niin, että oikein kylmällä laittaisin päälleni lämpimimmät vaatteeni. Vaan piristävimmät.

Sateella laitan päälleni jotakin pehmeää ja lohdullista. Syksyn sateilla pidin paljon tätä Creamin pehmoista neulemekkoa ja sen alla Creamin puuvilla/pitsialushametta.

Mekon kanssa pidän Zaran mokkasaappaita ja Odd Mollyn pitsisukkia:

Rakastan hiuskoruja, lopultakin ne tulivat muotiin ja niitä saa myös Suomesta.

Tämä suosikkini on kuitenkin löytö Pariisista.

Otin nämä kuvat syksyllä koska halusin painaa mieleeni nämä värit ja näkymän parvekkeeltamme Helsingin keskustassa:

 

Read Full Post »

Café Engel♥

Café Engel Helsingin Senaatintorin laidalla oli yli kymmenen vuoden ajan olohuoneeni. 

Siellä kirjoitin (käsin!) 20-sivuisia kirjeitä rakastuttuani opiskelijana maailman toisella puolella internetin ulottumattomissa asuneeseen taiteilijaan.

Siellä tein graduni.

Engelissä olen lukenut ihania kirjoja. Haaveillut sisustuslehtien taikaa. Tai vain istunut kynttilänvalossa ja kuunnellut jazzia, Nina Simonea, Billie Holidayta… Nauttinut impromptu konsertista, kun joku omistajan tuttava tai vakiasiakas yllättäen sai inspiraation  ja istahti takahuoneen flyygelin ääreen.

Engelissä olen viettänyt hääjuhlia, tasavuosijuhlia, kesän avajaisia…

Kahvilan sisäpiha on helsinkiläinen legenda.

Siellä järjestettiin joka vuosi kesän avajaiset, joissa (yleensä eurooppalainen indie-tyylinen) elokuva sai ensi-iltansa. Usein paikalla oli myös elokuvan ohjaaja tai näyttelijöitä. Samppanja virtasi ja pöydät notkuivat juustoja, quicheja, salaatteja, macaroneseja, mansikoita.. Illan pimentyessä hiljennyimme sisäpihalle katsomaan elokuvaa. Viileällä ilmalla saatavilla oli vilttejä joihin kääriytyä. Viiniä tai vaikkapa kaakaota oli tarjolla elokuvan ajan. Toisinaan lauha kesäsade ropsahteli hiljaa sisäpihan päälle viritettyyn kangaspressuun, korostaen romanttista tunnelmaa. 

Ah.

Kaakao, croissant, tuoremehu ja perusteellinen juttutuokio Engelissä oli myös traditio josta pidimme kiinni rakkaan kummityttöni kanssa. Kun kuulimme että Engelin talo menee parin vuoden remonttiin eikä kahvilaa ehkä enää avata, kuvasi kummityttö huolellisesti kaikki traditiomme elementit meille muistoksi.

Engelin läksiäisistäkin (jotka olivat aikamoinen elämys, niistä lisää myöhemmin…) tulin kotiin yhden pikkuisen vanhan kaapin kanssa, joka tuo nyt omaan olohuoneeseeni Engel-tunnelmaa:-).

Lienee tarpeetonta mainita, että LadyBohemiaa kuuluisi oikeasti kirjoittaa Café Engelissä. Toivottehan kaikki kanssani tosi lujaa että Engel palaa ja saan olohuoneeni takaisin.

On ikävä!

Read Full Post »

Rakkautta on…

Lasten vastauksia kysymykseen “Mitä rakkaus on?” (Cosmic Dreamer)

“When someone loves you, the way they say your name is different. You just know that your name is safe in their mouth.”

– Billy, age 4

“Love is like a little old woman and a little old man who are still friends even after they know each other so well.”

– Tommy, age 6

“Love is what’s in the room with you at Christmas if you stop opening presents and listen.”

– Bobby, age 7

“Love is when you tell a guy you like his shirt, then he wears it everyday.”

– Noelle, age 7

Read Full Post »

Tämä vieterinukkejuliste työhuoneeni ovessa puhuttelee minua.

Tänään aivan erityisesti.

TÄYTYY tehdä enemmän töitä.

Täytyy olla enemmän lasten kanssa.

Täytyy käydä useammin vanhempien luona.

Täytyy SIIVOTA USEAMMIN.

Täytyy tehdä suvulle joulu.

Täytyy kuntoilla.

Täytyy laihtua.

Täytyy olla kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista.

Täytyy hankkia jatkokoulutusta.

TÄYTYY. Täytyy. TÄYTYY.

Vauhti vie mukanaa jos et ole varuillasi.

****************************************************************

PÄÄTÄ ITSE KUINKA PALJON ON TARPEEKSI.

Älä viritä vieteriäsi liian tiukalle.

Elä mieluummin omien mittojesi mukaan tyytyväisenä kuin muiden mittojen mukaan tyytymättömänä.

Read Full Post »

« Newer Posts - Older Posts »