Viime vuosi on ollut niin hirveä ja hektinen, etten edes tajunnut etten ollut nähnyt ihanaa Kummityttöäni puoleen vuoteen. Vastaavaa on tapahtunut aikaisemmin vain silloin kun olin maailmanympärimatkalla. Tästä eteenpäin pidän kyllä huolen että tuollaista taukoa ei enää tule.
Tapasimme lopulta Aalto Caféssa, Kummityttö, hulvaton ja ihana äitinsä Katja, ja minä.
Ja kuten aina tavatessamme, maailmasta tuli heti parempi paikka olla.
Ihana, suloinen Laura. Joka on aina ollut ikävuosiaan syvällisempi ja kypsempi. Lauralla on kyky ymmärtää ihmisiä ja maailmaa ihmeen kirkkaasti ja myötätuntoisesti.
Mielestäni tässä kuvassa Lauran viisaus näkyy hänen katseessaan.
Hmph. Olen hukannut kaikki muut talvihanskani, paitsi pitkät elegantit kyynärpäähän asti yltävät, joita sitten löytyykin mustan lisäksi viininpunaisina ja luonnonvalkoisina. Tajusin puutteen kun roudasin lapsukaisia hiihtämään viime viikonloppuna, varustettuna näillä käsineillä:-).
Selvä merkki. Nyt on aika kevään tulla.
Kerran kauan sitten olin Katjan ja hänen lastensa luona yötä. Päätimme vuokrata videon. Tarjouduimme Katjan ja Lauran kanssa lähtemään vuokraamoon kun Katjan poika kauhistui: “Éiiiiiiii! Jos te kolme valitsette sen leffan niin sieltähän tulee taas joku Barbin ja prinsessan päiväuni.” Niinpä tämä barbimagneetti muistuttaa minua aina Rassesta:-).
Illalla menimme Kummitytön kanssa elokuviin, halusimme molemmat nähdä Black Swanin. Huh. Intensiivinen ja upea elämys. Visuaalinen ilotulitus. Henkinen piinapenkki. Natalie Portman taatusti ansaitsee kaikki palkinnot joita tämä rooli hänelle tuo.
Olin ihan pyörryksissä leffan jälkeen; kun vein Kummitytön autolla kotiinsa Espooseen eksyin ihan totaalisesti takaisintulomatkalla. Kertoo jotakin leffan voimasta, että pyörin pitkään ympäri Espoota ennen kuin lopulta löysin Helsingin (no okei, kertoo jotakin myös suuntavaistostani).
SHARE on Facebook, Twitter or Pintrest
Read Full Post »
ladybohemia.com 
