Hyvä ystäväni käy läpi eroprosessia pitkästä parisuhteesta, kaikkine pientä ihmislasta raastavine ja repivine vaiheineen jotka on vain pakko jotenkuten rämpiä läpi.
Yritän olla tukena ja muistaa miten itse ikinä selvisin erosta hengissä.
Suru. Epätoivo. Toivo. Raivo. Itkupotkuraivarit. Ja sitten, joskus. Hyväksyminen. Elämän jatkaminen.
Vaikka itse olenkin jonkin ihmeen kautta edennyt vaiheeseen, jossa kutsun exääni sielunveljekseni, muistan elävästi vuodet (jep, vuodet:-) epätoivon ja surun maailmassa.
Ajattelin siispä tarjota teille, jotka kärsitte unettomia öitä jossakin itkupotkuraivareiden ja epätoivon välimaastossa, hieman tukea matkalla kohti Omaa Itsenäistä Ihanaa (oikeasti!) Elämää.
Minua auttoi suunnattomasti Lauryn Hillin Ex factor. Makasin lattialla stereoiden edessä, kuuntelin ja kuuntelin – ja itkin, ja itkin, jne. – silloin kun muuta en jaksanut. Mutta jollakin hämärällä tavalla se helpotti.
Minusta tuntuu että Lauryn on elänyt sen mistä laulaa.
Mutta vaiheessa ennen valaistumista, anteeksiantoa, anteeksipyyntöä ja vapautta, voodoonukke olisi ollut eri kätevä, monen monta kertaa:
ladybohemia.com 
