Kuten olen aikaisemminkin tunnustanut, koluan Ranskassa antiikkimarkkinoita aina kun siihen tulee pienoinenkin tilaisuus. Rakastan sieltä tekemiäni löytöjä; huonekaluja, maalauksia, koruja, bric-à-bracia… Esineitä, joilla MINUN mielestäni on sielua ja luonnetta.
On niitäkin joiden mielestä hamstraan kamalaa vanhaa rompetta… Heillä on oikeus mielipiteeseensä; minäkin pidän visusti kiinni omastani…
Tämän Napoleonin aikaisen sormuksen löysin viime matkallamme Fayancen antiikkimarkkinoilta. En saanut siitä teille silloin kuvaa sillä sormus sumensi kännykkäkamerani täysin. Muuta kameraa en silloin omistanut bloggailuni alkuhetkinä, reilu kuukausi sitten.. Nyt tuntuu jo kuin olisin kirjoitellut teille aina..
Hassua kyllä, suurin vääntö tässä kaupanteossa tuli rasiasta; kauppias ei olisi millään luopunut aidosta vanhasta rasiasta – niitä alkaa olla niin vaikea löytää jopa Ranskasta.
Nämä supersuloiset korvikset löysin puolestaan Cannesin antiikkitorilta vuosia sitten:
Itse en säästele korujani tai muitakaan aarteitani vaan käytän niitä mahdollisimman paljon; silloin kannan aina mukanani tunnetta siitä ihmisestä joka minulle korun antoi, tai muistoa joka koruun liittyy – vaikkapa löytöretkestä unelmien antiikkimarkkinoille rakkaan ystävän kanssa..
Kun pidän esimerkiksi korua jonka intialainen äitini (joka on epävirallisesti adoptoinut minut aikuisena, siitä kerron teille joskus myöhemmin) on minulle antanut vie se minut niin… suojaan kaikelta, kannan sydämeni päällä riipuksessa hänen rakkauttaan. Kuulostaa hullulta mutta minulle se on niin.
ladybohemia.com 
