Feeds:
Posts
Comments

Archive for the ‘BohemianCharm&VintageChic’ Category

Eilen pääsin ihanille antiikkimessuille tunnelmoimaan. Mikä täydellinen päivä meillä olikaan!  Olen aina ihan täpinöissäni monta päivää jälkeenpäin; nytkin näin löydöistäni unta…

Tällä kertaa tein kuuliaisesti vain pienenpieniä ostoksia jotka huolitaan mukaan lentokoneeseenkin. Krunikkaan lähtee hopeinen valokuvakehys (yllä), hopeahelmivintagelaukku 1920-luvulta ja mouchoir de mariage – voitteko uskoa, taivallisella pitsillä koristettu häänenäliina – joka sai minulta välittömästi ylennyksen pitsiliinaksi.

Ihana tanssivarausvihkonen 1800-luvun lopulta; hopeaa ja norsunluuta. Mukana pikkuruinen kynä. Aivan suloinen. Tästä kun haaveilin pääsi messuseuralaiseni jälleen esittämään lempikysymyksensä:

” Tarvitsetko sinä sitä todella?”

Grrrrrr…

Kauniita Art Deco -koruja

Tällainen kaulanauha minulla jo onkin, vieläkin kauniimpi mielestäni:

Tämän1800-luvun lopun hääviuhkan lempikauppiaani oli kunnostanut perusteellisesti; pitsi oli irrotettu viuhkasta, korjattu ja puhdistettu keitämällä. Viuhkan runko oli prosessissa mennyt rikki ja sekin oli korjattu, sitten pitsi kiinnitetty takaisin. Pelkästään korjausten kustannukset nousivat yli 3000 euron. Huh.

Messuilta löytää aina täysiä yli satavuotiaita astiastoja, joissa ei ole naarmuakaan. En ymmärrä miten ranskalaiset sen tekevät. Minulla särkyy monta kippoa ja kuppia joka vuosi.

Ihania kastemekkoja käsintehtyine pitseineen..

En ole missään nähnyt niin kauneita pitsejä kuin Ranskassa.. Kranssi keskellä on 1900-luvun alun rippijuhlasta.

Näihin ihastuin ikihyviksi; vanhoista nahkakantisista kirjoista koostettu kirjasto… Tämän jos saisin niin lukisin ne kaikki, vaikka sitten ranskaksi…

Olen luonut itselleni sangen rakkaan tradition lopettaa antiikkimessukierros suihkulähteen varjossa, kuohuviinilasillisen kanssa. Edellyttäen että rahat siihen vielä riittävät…

Itseäni löydöistäni onnitellen, aarteitani ihaillen:-).

Read Full Post »

 

Write. Draw. Sing. Design. Travel. (Blog). Paint. Dare. Discover.

Your very own world.

Read Full Post »

Helmikoristellun 1800-luvun rintaneulan löysin pari vuotta sitten Fayancen antiikkimarkkinoilta, käytän sitä hiuksissani:-). Se kruunaa esimerkiksi kiharanutturan tosi kauniisti. Ja olisi muuten aika täydellinen hiuskoriste vaikka morsiamelle…

Itse pidän aina näistä sumuisista kuvista mutta ajattelin ensin näyttää teille miltä aarteeni oikeasti näyttävät…

Read Full Post »

Vintagekorujani joita rakastan…♥

Read Full Post »

Metsästin tänään aarteita ihanassa pienessä vintagemyymälässä nimeltä Kolme toivomusta, joka on huomenna auki viimeistä päivää.

Kuvassa Kolmen toivomuksen hengetär Titti, joka on itse valinnut jokaisen liikkeensä esineen; näin niillä jokaisella on oma tarinansa ja historiansa.

Titti määrittelee aarreaittansa osuvasti ihanuuden erikoisliikkeeksi.

Tällainen tarttui minulle mukaan. Pikkuruinen suloinen vintagelaukku 1900-luvun alusta.

…ja pari kirjaa, vintagelaukuistaja jugendkoruista.

Näiden ihanien pikkuisten liinojen päällä ajattelin tarjota crèmé brûléetä.. Tai mansikkasorbettia johon minulla on maailman paras resepti. Ja täydelliset jalalliset ranskalaiset kristallilasit tarjoiluun…

Paljon kippoja, kristallilautasia, pitsejä ja strutsinsulkia – sekä muutama huonekalu – vielä jäi puotiin. Suosittelen käväisemään. Valikoimaa voi käydä vilkaisemassa myös täältä: Kolme toivomusta.

Tämän kauniin, kauniin pitsiplastronin Titti lupasi myydä minulle jos hän siihen joskus kyllästyy… Titti, älä unohda minua:-)

Read Full Post »

Löysin tällaisen Mustahöyhenestä… Ihana eikö vain… Mutta älkää kysykö mikä se on. Ei nimittäin aavistustakaan. Mutta ajattelin tehdä siitä laukun.

Kirsi Nisonen kirjoittaa (tulevan) laukkuni syntyprosessista näin kauniisti:

Siellä missä tulenpunainen iltarusko katoaa vanhan kaupungin tornien ja tiilikattojen taa, ja katulyhtyihin sytytetään tuli illan hämärtyessä, valmistuvat yön tunteina satumaiset taidekäsityöt – puolalaisen tekstiilitaiteilija Klaudia K:n kirjonnoin ja aplikoinnein koristellut Art Deco-pitsivyöt, viktoriaaniset kaulapannat sekä Steam Punk-mansetit… nyt Mustahöyhenestä.

Read Full Post »

Tätä olen odottanut… Odd Molly spring/summer 2011:

Pahoittelen kuvien sumuisuutta ja epätarkkuutta. En ole vielä kovin taitava kuvaamaan itseäni; joko kamera on heilahdellut, linssi on ollut pölyinen tai peili likainen. Tai vähän kaikkia.

Päätin siispä ajatella että kuviin on löytynyt sellainen.. kiinnostava vintage-kosketus.

Asiaan!

Alla yksi tämän kesän Odd Molly-suosikeistani; ihana pehmeä silkkipaita pitsikoristein. Väri Dark Magnolia. Puseron selkäpuoli kiinnitetään pienillä napeilla alas asti.

Löysin myös nämä hurmaavat pitsiset ylipolvensukat värissä Dark Magnolia, jota ei sitten tullutkaan tuotantoon. Ihanat, ja minun!

Samat sukat värissä vintage gold, jota ei myöskään tullut tuotantoon.

Tässä väri joka sitten valikoitui tuotantoon; suoraan lookbookista.

Itselleni valitsin kuitenkin nämä himmeän kullanväriset.

Tulin kuvaamaan Odd Mollya mustissa talvisaappaissani, jotka eivät sitten käyneetkään minkään valitsemieni vaatteiden kanssa. Yhdet mustat kesäsandaalit ostin mutta eivät nekään käyneet ollenkaan. Paljain jaloin siis.

Kaunis Odd Mollyn antiikkiruskea hapsulaukku, hapsujen alla luonnonvalkea pitsi.

Kokeilin myös muutamia By Grothin vaatteita; tämä monikäyttöinen hame tarttui mukaan. Neule Hunkydory.

Hame käy ihan kaiken vaatekaapistani löytyvän kanssa. Väri Dark Dusty Lilac.

 Odd Mollyn pitsipaita, jonka selän sisäpuolelle on kirjailtu teksti Notoriously breaking my own rules:-).

Tämä on yksi päivän löydöistä. Odd Mollyn silkkipusero värissä dark berry. Oikeasti väri on lähellä suklaanruskeaa, näkyy paremmin runway-kuvassa alla.

Puserossa on jotakin lumoavaa vanhan maailman tyyliä; aion käyttää sitä ranskalaisen antiikkihelmisormukseni kanssa:-).

Näin se oli stailattu runwaylle:

Ihastuin Odd Mollyllä erityisesti hauskoihin asusteisiin, ylipolvensukkiin ja muihin pitsiviritelmiin.

Tässä hauskat harmaat… öh. Säärystimet?

Olivat mitkä vain, mukaan lähtivät:-).

Tämä ihana samettimekko minulla on mustikansinisenä.

Kaunis myös nudenvärisenä.

Omenanpunainen pehmeä takki brodeerattua puuvillaa. Taskuissa helmikoristeet.

Alla oleva takki oli myös Löytö. Sitä valmistettiin hennon vihreässä värissä, joka ei sovi minulle ollenkaan. Niinpä olin supreonnellinen kuin sain ihanuuden käsiini värissä vintage rouge. Tämä on ainoa kappale! Varasin sen itselleni jo ennen joulua:-).

Tämä hame on mielestäni aivan ihana; ohutta antiikkihopeanväristä pitsineulosta. Ainoa ongelma on että se näkyy täysin läpi.

Ongelmat on tehty ratkaistaviksi… Ilmoitelkaa jos näette jossakin ohuenohuen silkkialushameen… Runwayllä mallit pitivät hametta ilman mitään alla. Minä en ole niin rohkea.

Tämä Odd Mollyn hupullinen hapsuneule on käsinneulottu. Väri dark berry. Tämän valitsisin vaikka pitkälle lennolle päälleni, niin mukava se on.

Inspiraationa tälle kokoelmalle on ollut “that Sunday morning feeling”; world traveller, vintage colours, mixed patterns, qualities, layers… Tässä, näytöksen päättäneessä mekossa on niitä kaikkia…

Tätäkin valmistettiin vain yksi kappale, vain tätä näytöstä varten:-). Ehkä se on vain hyvä, olisin saattanut hyökätä ostamaan senkin ihan jo pelkästään korsetin helmikirjailuiden vuoksi… Huomatkaa myös takana oleva kaunis kultashaali… Sitä en ole löytänyt mistään. Vielä.

Toivottavasti nautitte yhtä paljon kuin minä omassa pienessä kuvaussessiossani… Välillä kuulin vain ihmisten ohimennessään ihmettelevän mikä se siellä takahuoneessa räpsyy ja salamoi…

Lämmin kiitos ihanat Tina ja Anci!

Read Full Post »

Nyt on aika kevennykselle. Itse kaipaan ihan fyysistä ravistelua aina kun eksyn takaisin Leah Chishugin kirjan sivuille. 

Here comes.

Ihanan lämmön ja tippuvien räystäiden kunniaksi näytän teille pientä esimakua H&M:n kesän valikoimasta:

Romantic Cool Lacy Sexy Boho Chic, eikö?

Näistä ihanuuksista kaikkien hinnat ovat 20-30 euron tienoilla:-Itse ottaisin kaappiini minkä vain:-).

Read Full Post »

LaceCuffs!

Postipoika kantoi minulle tänään paketin Pariisista.

Voi miten onkaan kiva aloittaa postaus näin…. Maanantaista puhumattakaan.

Sain tällaiset!

Valitettavasti en ole vielä niin kokenut bloggaaja että yhdellä kädellä toisesta otetut kuvat olisivat kovin edustavia… Tällaisen otoksen sain räpsäistyä, mutta värit ovat kyllä ihan pielessä. Oikeasti rannekkeet ovat hienointa ranskalaista ducantel-pitsiä, ja täydellisen roosanväriset (värin nimi Bohemian Rosalia kuvaakin sitä ihan nappiin).

LaceCuffs 100% Handmade in heaven, by Oona Kassila.

Read Full Post »

Meillä on ehkä muutto edessä… Ensin säikähdin, mutta sitten muistin kauppiksen opit.

SWOT!

Sen sijaan että surisin uhkia keskitynkin mahdollisuuksiin… Näin valaistuneena syvennyin Tanskasta löytämiini Jeanne d’Arc Living -sisustuslehtiin.

Eikä tunnu enää yhtään kurjalta…

Ranskalainen ja tanskalainen sisustustyyli saa minut aina unelmoimaan, ja poikkeuksetta hyvälle mielelle…

Syntynyt olenkin sitten napapiirillä. Enpä muista turhan usein paikallisesta arkkitehtuurista tai sisustuksesta riemastuneeni… Epäilen että kohtalolla on hieman kieroontunut huumorintaju tällaisissa asioissa.

Tämäntyyppinen terassi… Hmmm…. 

Olisipa suloinen vierasmakuuhuoneeksi:-)

Ja pitäähän kodilla olla oma enkeli.

 

Ideaa olohuoneeseen? Tuollaisia pyöreitä samettityynyjä löytyy muuten Moko Marketista:-).

 Okei, olen valmis harkitsemaan muuttoa… Reunaehdoilla..

… joihin kuuluu lasikuisti… täällä vietettäisiin ihania kesäjuhlia…

Ranskalaiset 1800-luvun pitsiverhot minulla on jo!

Muuta pitää pikkuisen työstää.

Read Full Post »

« Newer Posts - Older Posts »