Minut on ryöstetty vain kerran elämässäni, mitä itse asiassa pidän pienenä ihmeenä. Mutta vaikka minulta tuolloin vietiin viimeisinkin pennonen, matkashekit, passi ja lentoliput – ja lähimpään Suomen konsulaattiin oli yli 1000 kilometriä-, ei se ollut mitään verrattuna tuttavani Angelin ryöstöön.

Tapasimme Angelin ja hänen poikaystävänsä Meksikossa, Maya-intiaanien raunioilla keskellä Palenquen viidakkoa.  

Angelin tarina oli hurja. Hän sairasti jotakin harvinaista sairautta tai syndroomaa jonka nimeä en muista, mutta johon hän kuolisi reilussa vuorokaudessa ilman säännöllisesti otettua lääkitystä. Lääke oli myös niin harvinainen, että sitä oli saatavilla vain hyvin kehittyneistä maista. Angel päätti – poikaystävänsä, perheensä ja lääkärinsä kauhuksi – tehdä maailmanympärimatkan ja kiertää juuri sellaiset maailmankolkat joissa lääkettä ei olisi saatavilla. Hän pakkasi mukaan riittävästi lääkettä ja poikaystävänsä, ja päätti näyttää kaikille (ennen kaikkea itselleen, epäilen) että tämä sairaus ei estäisi häntä elämästä unelmiaan.

Sitten Meksikon viidakossa heidät ryöstettiin. He olivat järkevästi jakaneet rahat, passit, liput, matkashekit yms. eri paikkoihin, mutta jättäneet lääkkeet (kaikki!) hotellin tallelokeroon. Tallelokero jossa oli myös hieman rahaa ja jotakin arvokasta, oli sitten tyhjennetty. Kokonaan.

Itkettyään asiansa hotellin henkilökunnalle huonolla espanjallaan Angel totesi että sieltä ei apua heruisi. Vaikka tallelokero oli respan takana ja paikalla oli koko ajan useampia henkilöitä, ei kukaan ollut nähnyt mitään.

Kello tikitti.

He totesivat etteivät voisi suoriutua minnekkään lääkärin nimeämään reitin varrella olevaan lähimpään hoitopaikkaan vuorokaudessa. Epätoivoissaan he turvautuivat viimeiseen. Poliisiin. Meksikossa matkaavien ensimmäinen ja viimeinen sääntö on, että vaikka joutuisit minkälaiseen pulaan, yritä selvitä ottamatta yhteyttä poliisiin. Se (miltei) aina pahensi tilannetta.

No, tästä pahemmaksi ei enää voisi mennä. Angel oli kuolemaisillaan.

He selvittivät asiansa poliiseille, jotka näkivät että tyttö todella oli huonossa kunnossa. Angelin suureksi hämmästykseksi poliisi oli järkyttynyt, myötätuntoinen ja auttavainen. He ilmoittivat että hankkisivat lääkkeet tytölle takaisin tunnin kuluessa. Heidän tuli vain mennä hotelliin odottamaan.

Ilman suuria odotuksia he tottelivat. Ja alle tunnissa pikkuinen lähettipoika toi heille kaikki lääkkeet takaisin. Kaikki rahallisesti arvokas jota tallelokerossa oli ollut, jäi kadoksiin.

Selvittyään shokista Angel ja hänen poikaystävänsä analysoivat tilannetta rauhallisemmin. He päättelivät että hotelli oli todennäköisesti mukana ryöstössä, poliisi samoin. Niin varmoina poliisit olivat ilmoittaneet palauttavansa lääkkeet, ja vielä tunnin sisällä.

Angelin poikaystävä olisi halunnut palata kotiin Britanniaan, vetää untuvapeiton päänsä yli ja elää turvallisessa lämpimässä ja pehmeässä paikassa loppuikänsä.

Angel halusi jatkaa reissua Peruun, alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Peruun siis, molemmat.

En ole kuullut heistä mitään tuon kymmenisen vuotta sitten tapahtuneen kohtaamisemme jälkeen. Mutta tänään lähetän mielessäni enkelin siipien havinaa Angelille.

Toivon että hänen seikkailunsa olisivat lopultakin vakuuttaneet hänet siitä ettei elämässä tarvitse todistella mitään.

Edes itselleen.

~*♥*~

Read Full Post »

The tune, lyrics & feel of the day:

You think I’d leave your side

baby

You know me better

than that

Think I’d leave you

when you’re down

on you knees

I wouldn’t do that

xxx

When you’re on the outside

baby and you can’t get in

I will show you

you’re so much better than you know

xxx

When you are lost

and you’re alone

you can’t get back again

I will find you

darling I’ll

bring you home

~*♥*~

Read Full Post »

~*♥*~

Read Full Post »

Tänään kotimatkallani, kopsutellessani mukulakivisellä kävelykadulla kauniiden jugendtalojen välissä, kuulin jostakin kaukaa pianonsoittoa.

Katsoin ylös. Tähdet tuikkivat takaisin pilvettömältä taivaalta ja raikas syysilma pyöritteli lehtiä jaloissani. Sitten huomasin. Ullakkokerroksessa olivat ikkunat auki, verhot vain leijuivat ulkoilmassa. Sieltä tulvi hiljaiselle kadulle Debussyn Claire de lune. (En ole mikään klassisen musiikin tuntija, mutta tuon biisin tunnistin, ehkä koska sitä on käytetty niin monissa leffoissa).

Mikä ihana sattuma. Niin romanttinen. Vaikka olinkin yksin…

Tuo hetki muistutti minua Henrik Tikkasen kirjasta Mariankatu, jossa hän kertoo elämästään täällä Kruununhaassa vaimonsa Märtan kanssa. Heidän talossaan asui lahjakas konserttipianisti ja halutessaan kuunnella upeaa musiikkia Henrik ja Märta vain aukaisivat kakluuninsa ovet. Pianistin harjoitellessa sävelet tulvivat heidänkin kotiinsa.

kuva: Retronaut

La vie est belle.

Kyllä elämä vain on kaunista.

~*♥*~

Read Full Post »