Coucou!

Eilen pääsin brocantemarkkinoille, ja kenkäkauppoihin.

Se oli hyvä päivä. 

Pengoin onnellisena läpi pöytähopeat (tässä kylpyhuoneen antiikkinen hopeakristallisetti), pitsiliinat, vintagevaatteet ja art deco -korut.

Tällaisen vintagehääpuvun löysin ja pitihän sitä kokeilla, vaikka en nyt suorastaan sellaista tarvitse…

Voisikohan siitä irrottaa hihat ja laittaa tilalle sellaiset elegantit pitkät ja kapeat jotka jatkuisivat pitkinä kolmionmuotoisina kämmenen päälle, sitten vaikka nauhalla kiinni keskisormeen, vähän keskiaikaisen tyylisesti tiedättekö..

Solmittavan pitsivyön  koristelisin beigen ja roosanvärisillähelmillä, mielellään pisaranmuotoisilla…

Ja sitten vielä laittaisin tuohon kaulukseen sellaisen Oona Elenan  roosan ruusukkeen, joka on koristeltu vintagekorunpaloilla, helmillä ja pitsillä… Mekko oli ihanan syväänuurrettu selästä. Mutta aikamoinen projekti jälleen 🙂

Ihastuin tähän kauniiseen sateenvarjoon jonka sitten ostin ja samantien se osoittautuikin aurinkovarjoksi. Eri käytännöllinen Suomen oloissa siis. Mutta kaunis.

Löytyihän sieltä se VintageChanelkin. Onneksi hieman väärän värisenä… Hintakin oli hieman vääränpuolinen..

Kuvani ovat usein vähän vinksinvonksin ja sikinsokin, sillä kiertelen yleensä kuvailemassa yksin tai erittäin innokkaan 6-vuotiaan hovikuvaajani kanssa (jonka kuvat ovat usein huomattavasti omiani osuvampia)… Tässä siis puolet löytämästäni 1920-luvun kaulakorusta.

Ilta-aurinko on niin ihana, lämmin muttei enää häikäisevä eikä polttava.

 Ah. Aika inventaariolle terassilla, rosélasillisen kanssa.

Mukaan tarttuivat:

Art deco -kristallihopeakorvikset. Ihanat.

Tässä hieman tarkemmin granaateilla ja pisaranmuotoisella helmellä koristeltu 1920-luvun kaulakoruni.

Ja sokerina pohjalla, Sergio Rossin roosanväriset mokkasandaalit. Unelmankevyet ja pehmeät.

 Sanoisin että tavoitin jotakin suorastaan harvinaista. 

Täydellisen Ostoskierroksen.

Read Full Post »

Jottei kenellekkään tulisi sellaista mielikuvaa että Ranskassa ei muuta tehdä kuin kierrellään antiikkimarkkinoilla, niin oikaisenpa tämän väärinkäsityksen saman tien. Ennen, jälkeen, ja kaiken toiminnan välissäkin, syödään. Aina pitkän kaavan mukaan. Ja perusteellisesti maailman menoa analysoiden.

Papi Jean.

Tässä oltiin kovalla tohinalla matkalla… no, antiikkimessuille… kun eräitä alkoi hieman hiukomaan. Pysähdyimme siispä nauttimaan pienen simpukkalounaan. Joka kesti kolme tuntia ♥.

Ranskalaiset ovat niin söpöjä aterioidensa kanssa. Vaikka sitten taivas tippuisi niskaan niin ruoka-ajoista pidetään kiinni. Tulee ihan mieleen vanhat Asterixit..

Kun kävin ensimmäisiä kertoja Ranskassa en vielä ollut sisäistänyt aterioinnin koko merkitystä. Kävimme ystäväni Katjan kanssa ostoksilla Cannesissa ja soitimme vain Mamielle että tulemmekin myöhäisemmällä junalla. Sanoin että istumme vielä hetkisen auringossa ja juomme lasilliset, kotiväki voisi syödä ennen meitä.

Kun sitten saavuimme kaksi tuntia illallisajan jälkeen istui koko porukka ruokapöydässä kylmettyneen aterian äärellä, kärttyisinä  kuin ampiaiset.

HE eivät ikinä olisi niin sivistymättömiä että nauttisivat alkupalansa tai aperitiivinsä ennen kuin kaikki olisivat paikalla.

Mamie (itsekin syntyjään hollantilainen) kuiskasi minulle viisaasti: älä sano yhtään mitään ennen kuin miehillä on mahat täynnä.

Toimii muuten noin yleisemminkin ohjeena miesten kanssa toimiessa… Oletteko huomanneet?

Read Full Post »

Mamien koti Provencessa on eräs minulle rakkaimmista paikoista koko maailmassa. Kuten omistajansa, se on valloittavan kaunis; aina täynnä iloa, valoa, musiikkia. Elämää.

Mamien koti on täynnä suvun kauniita vanhoja esineitä ja antiikkiaarteita, viherkasveja ja kukkasia, ystäviä, lapsia, muusikkomiehen soittimia ja levyjä. Vanhaa jazzia ja lasten naurua. Aurinkoa. Sateellakin.

Taloa ympäröi ihana villipuutarha, jossa kasvaa oliivipuita, mansikoita, minttua, tomaatteja, satavuotisia korkeankorkeita puita,  ja kaikenvärisiä ja kokoisia kukkia. Linnut laulavat puutarhassa tauotta. Talon ympärille on lisätty neljä terassia, jotta voimme syödä mahdollisimman usein ulkona; kesällä varjossa ja talvella auringossa, mistraalilta suojassa. Aina kuitenkin pitkään ja hartaasti.

Lapsille puutarha on loputon löytöretki.

Mamien koti sijaitsee metsäisten vuorten suojissa, pienen pittoreskin ranskalaiskylän ulkopuolella. Täydellisessä rauhassa.

Yläkerrassa minulla on oma pieni valtakuntani – tässä näkymä makuuhuoneeni terassilta..

Tietysti Mamiella on myös pieni uima-allas – kuten miltei kaikilla Provencessa. Kuumimpina kesäkuukausina päivät aloitataan ja lopetetaan altaassa. Viimeiseksi yöllä ennen nukkumaanmenoa  pulahtavat kaikki talon asukkaat ja vieraat vielä kauniisti valaistuun altaaseen…

Rakastan Provencen piilopaikkaani samalla tavalla kuin olen aina rakastanut sukumme pienenpientä mökkiä merellä Kotkan saaristossa. Isäni rakensi mökin pikkupoikana oman isänsä kanssa. Kapholman mökissämme oli hirsiseinät, yksi huone, puuhella ja kaasulamput. Yläkerrassa nukuimme koko iso suku siskonpedissä.  

Vähän aikaa sitten jouduimme luopumaan Kotkan mökistämme. Minkään kotini jättämistä en ole itkenyt mutta Kapholman menetystä itkin kuin lapsi. Raahasin mökiltä meriteitse itselleni kauniin vanhan peililipaston Krunikkaan, viidenteen kerrokseemme. Äitini (joka väitti lipastoa homeiseksi ja rotansyömäksi) kauhuksi. Sanon edelleen että rakasta lipastoani on nakertanut korkeintaan hiiri, ja surin jopa sen pikantin (homeen)tuoksun katoamista – se tuoksui ihan mökiltä.

Mökki oli totaalisen erilainen kuin Mamien kulttuurikoti Ranskan auringossa. Mutta se tärkein on niissä sama. 

Tunnelma.

Read Full Post »

Mistä tietää että takakireinkin pingottaja on lomatunnelmissa?

Täydellisestä ajantajun menettämisestä.

Itse olen hyvää vauhtia matkalla… Tajusin juuri että vappukin on ollut ja mennyt. Sain nimittäin kieloja – niitä annetaan täälläpäin toukokuun kunniaksi:-)

Read Full Post »